”Legacy alkaa nyt”

Moni on saanut kokea aktion aikana hienoja flow-fiiliksiä, kun on antautunut viikoksi, pariksi täysin Jumalan käyttöön, on Jumalasta innostuneen porukan ympäröimänä yhteisen päämäärän, evankeliumin eteenpäin kertomisen, asialla. Siinä itsekin innostuu ja rohkaistuu kertomaan ihmisille Jeesuksesta – jopa yllättävillä tavoilla, ja saa kokea Jumalan todellisuutta ja ihmeitä.

Mitä jos oma arki olisikin yhtä jännittävää kuin aktio? Voisiko oma elämä olla jokapäiväistä seikkailua Jeesuksen kanssa suurta tehtävää tehden pala palalta siten, miten Jumala meitä kutakin johdattaa?

Jeesus jätti seuraajilleen merkittävän tehtävän.

Onhan kirjoitettu: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: ”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!” (Room. 10:13-15)

Ei tyhjäkäynnille

Onneksi meidän ei tarvitse käydä tyhjäkäynnillä ja odottaa että pääsemme aktioon, jotta saisimme kokea Jumalan voimaa ja nähdä Jumalan valtakunnan kasvavan. Meidän ei tarvitse elää ”sitten kun…”-elämää odottaen, että Jumala haluaa käyttää minua ”sitten ensi kesänä aktiossa” tai ”sitten kun valmistun ammattiin”!

Meillä on mahdollisuus odottelun sijaan jo tänään saada ottaa Jumalan haasteita vastaan ja elää hänen mahdollistamaa seikkailua todeksi. Me saamme olla osa hänen suurta suunnitelmaansa arjessa ja nähdä kuinka Jumala haluaa käyttää juuri sinua ja minua siunauksena toisten ihmisten elämässä. Juurikin sinun ja minun elämät ja askeleet voivat olla noita ihania ilosanoman tuojan askelia jonkun kaverin, perheenjäsenen, luokkalaisen, treenikaverin jne. elämässä.

Liikkeelle

Miten tämä homma siis toimiikaan? Miten voin lähteä liikkeelle? Kun elämme uskoamme todeksi läpinäkyvästi omassa arjessa, ympärillämme olevat ihmiset voivat alkaa nähdä mihin toivomme perustuu ja Jumalan voiman elämässämme. Voimme kertoa rohkeasti mitä mieltä olemme ja annamme toisten olla omaa mieltänsä ja panostamme ystävyyteen ja yhteyteen. Saamme olla omia itsejämme ja keskeneräisiä. Kun aika on oikea, kiinnostuneet kyllä kysyvät meiltä lisää. Silloin saamme kertoa Jumalasta ja uskostamme lisää, heittää ajatuksia herättäviä vastakysymyksiä ja kenties esirukoilla jonkun puolesta. Kun olemme aidosti innostuneita Jumalasta ja ihmisistä, ja pyydämme Jumalalta apua loistaa hänen valoaan, ihmiset eivät olla näkemättä häntä minussa. Jännittävää!

The Legacy Project -elämä alkaa siis jo nyt. Oletko mukana?